Kaukana pohjoisessa, Inarijärven itäpuolella, siintää 170 000 hehtaaria koskematonta luontoa. Vätsärin erämaa on tunnettu tiettömistä taipaleista, karun kauniista luonnosta ja jäämereltä puhaltavista oikukkaista tuulista.
Usean vuoden haaveilun jälkeen pääsimme vihdoin tänä syksynä pakkaamaan rinkat viikon Vätsärin reissua varten. Tiesimme maaston haastavakulkuiseksi. Tarkoituksena oli tehdä pitkähköjä siirtymiä rinkkojen kanssa, joten ne oli pakattava tarkkaan ja kaikki tarpeeton karsittava. Ruoka- ja vaatetarvikkeiden lisäksi mukana kulki kevytlaavu. Tulppiosta poiketen, emme pitäisi laavua yhdessä ja samassa tukikohdassa, vaan siirtyisimme päivittäin yhä syvemmälle Vätsäriin.
Ivalosta matkaa Vätsäriin kertyi noin 60 km soratietä. Tie Kessin alueelle eteläosaan oli yllättävän hyvä perille saakka. Auton jätimme aivan rajavyöhykkeelle ja lähdimme siitä rinkkojen kanssa etenemään kohti pohjoista jalan. Lähemmäs Vätsäriä ei tosiaan autolla pääse, teitä ei ole, eli patikoitavaa kertyy.
Tapasimme heti reissun alkuun pystykorvametsästäjiä, jotka osasivat kertoa että meitä ennen oli metsään lähtenyt useamman karhukoiran ja miehen porukka tarkoituksenaan mennä Piilolan autiotuvalle Nammijärven kupeeseen. Perustimme ensimmäisen tukikohtamme pystykorvametsästäjien kehumalle vaaralle, vain muutama kilometri autolta. Ilta oli jo ehtoon puolelle kun laavun pystyttämisen jälkeen kävimme vielä vaaralla tutustumassa - ja potkaisemassa metson lentoon. Upea tähtitaivas saatteli meidät laavulla uniin.
Seuraavana aamuna kävimme kiertämässä kehutun vaaran, jolta löysimme ainoastaan karhumiehen koiransa kanssa. Palasimme laavulle ja keräsimme kamppeet kasaan aloittaaksemme siirtymän kohti seuraavaa päämäärää. Teimme siirtymän vaikeakulkuisten rakkojen ylitse, pienet kosket kahlaamalla ja täydet rinkat selässä. Matkaa oli linnuntietä noin 5 km, mutta Vätsärissä kuljettava reitti ei ole koskaan yhtä kuin linnuntie. Täytyy kiertää pahimmat kalliot ja kivirakat, ylittää kosket matalasta kohtaa jne. Tämä siirtymä oli hyvin raskas, mutta se tuli tehdä myös nopeasti, olimme nimittäin lähteneet hivenen liian myöhään liikenteeseen. Ilta hämärsi ja pilvet kerääntyivät.
Seuraava yö satoi kaatamalla. Päivällä tihutti. Yöllä jälleen kaatosadetta. Saimme niskaamme kolme päivää vettä. Kairat olivat aivan tyhjiä linnuista. Rohmu haukkui oravia. Kuukkelikin sille kelpasi epätoivon hetkellä. Meitä turhautti. Ryömimme haukulle läpimärkinä ainoastaan todetaksemme puussa oravan. Palasimme laavulle pettyneinä, viluissaan ja märkinä. Onneksi tervastuli kuivattaa sen minkä kaira kastelee. Sateisina päivinä teimme kunnon tulet, mieltä ja kehoa lämmittämään.
Kun olimme päässeet sateen keskellä siirtymään kaukaisimpaan reissumme pisteeseen, huomasimme Rohmun aristavan silmäänsä. Laavulla se hädin tuskin sai toista silmäänsä auki. Lähemmällä tarkastelulla huomasimme silmässä jäljen. Siellä me olimme, keskellä Vätsärin erämaata. Autolle matkaa linnuntietä reilut 15 km lähimmän eläinlääkärin ollessa Ivalossa. Tilannetta ei juuri helpottanut se, että Vätsärissä ei ole puhelinkenttää. Hädin tuskin saimme lähetettyä viestin ja ohjeet konsultoida eläinlääkäriä. Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme jatkaa reissua normaalisti. Mikäli silmässä ilmenisi jotain muutosta huonompana, lähtisimme sitten "suorinta tietä" takaisin autolle. Silmä vaikutti seuraavina päivinä onneksi hieman paremmalta. Metsässä Rohmu piti silmää normaalisti auki, mutta laavulla aristi ja piti silmän kiinni.
Vaikka alkureissu meni sateisissa tunnelmissa, maisemista nautimme yhtä lailla. Laavupaikat etsimme järvien rannoilta. Erätulilla kelpasi ihailla luonnon kauneutta ja nauttia hiljaisuudesta. Onnikin alkoi kääntyä, vai oliko se tuuli. Vätsärissä pilkahti auringonsäteet ja samalla linnut kaivautuivat kivirakoista ja piiloistaan pois. Kairassa raikasi Rohmun haukku. Jos "menomatkalla" satoi jatkuvalla syötöllä, oli takastulomatka hieman parempi. Välillä pohdimme kuinka pääsisimme aikataulussa takaisin autolle, eteneminen oli nimittäin todella hidasta, kun 300-500 m välein Rohmulla oli lintu haukussa. Niinpä se tilanne kääntyi sitten hetkessä päälaelleen ja ensimmäisenä hyvänä päivänä ammuimme kiintiöt. Loppuaika karkotettiin lintuja ja treenattiin uusintahaukkuja. Yksikin sitkeä koppelo ei meinannut millään haukulta karkota, edes ilmaan ammuttaessa.
Vätsärin mieleenpainuvia lintutilanteita oli 2h10 min mittainen lintuhaukku. Se oli ensimmäinen lintutilanne sateiden jälkeen ja otettiin sitten varman päälle varovaisesti. Lintu oli myös hieman hankalassa paikassa kivirakan ym. takana, joita jouduttiin sitten urakalla kiertämään. Rohmu haukkua nakutti lintua herkeämättä koko reilut kaksi tuntia. Lopulta lintu ammuttiin n. 30 m päästä kiväärillä, kauempaa sitä ei nähnyt, sen verran hyvin se oli piilossa. Tilanne oli kyllä todella hullunkurinen. Isännän hiipiessä haukulle, minä jäin toisen koiran kanssa rinkoille odottamaan. Puolen tunnin haukun jälkeen ihmettelin. Tunnin haukun jälkeen huolestuin. Puolentoista tunnin jälkeen kaivoin kompassia ja valmistauduin lähtemään tarkistamaan tilanteen. Kahden tunnin jälkeen lähdin hiipimään perässä haukulle, mielessäni kaikki mahdolliset kauhuskenaariot kivirakkaan kompastumisesta ym.. Onneksi en ehtinyt kovin pitkälle, ja karkottamaan lintua, sillä sieltäpä se laukaus sitten tulikin.
Oma tilanteeni seurasi myöhemmin samana päivänä. Tällä kertaa isäntä jäi toisen koiran kanssa rinkoille ja minä aloitin lähestymisen haukulle. Ensimmäistä kertaa olin hiipimässä yksin. Aloitin lähestymisen 130 metristä ja jouduin vaihtamaan tähystyslinjaa useasti ja hiipimään 60 metriin saakka, ennen kuin lintu löytyi puusta. Siinä se oli oksalla, tähtäimessä. Kylmä hiki valui otsalla kun mietin ammunko, vaikka kyseessä on koppelo. Summasin mielessäni: ensimmäinen itsenäinen lähestyminen ja löysin linnun pitkän, noin 30 min, haukun jälkeen. Vedin liipaisimesta. Lintu tippui.
Vätsäri koskemattomine kairoineen on ehdottomasti kaunein näkemäni paikka ja sille ei tähänastisista eräreissuista löydy haastajaa. Upea kokemus. Ensi vuonna uudestaan, ehkäpä muutama päivä pidempään. Kilometrejä Rohmulle kertyi reissun aikana 180, meille 60.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti