Loppukautta kohti mennään

Kanalintukausi on lyhyt ja ytimekäs. Koko vuosi syksyä odotetaan kuin kuuta taivaalle nousevaa: koiran kuntoa pidetään yllä vuoden ympäri ja koirien irtipitoaikana alkaa varsinainen lajitreeni. Nuorilla koirilla treenataan usein myös fasaaneilla. Ennen kautta kokoonnutaan pystykorvajärjestöjen tapahtumiin, joka kerää harrastajia yhteen vaihtamaan kuulumisia. Lisäksi metsästysharrastuksen ympärille kietoutuu paljon muutakin, kuten aseen kohdistus ja huoltaminen. Ja jotta syksystä saadaan kaikki irti, tulee toki kesälomat ajoittaa sopivasti metsästyskaudelle. Metsästyslupien hankinta on myös oma ruljanssinsa. Kesällä lupien tullessa myyntiin, lupahallinnon puhelinlinjat tukkeutuvat ja jännityksellä puhelimessa jonotetaan ja odotetaan saako hankittua juuri ne luvat mitkä haluaisi. Luvat hankittuaan, toivookin sitten olevansa jo syksyssä.. KESÄloma, mikä se on.

Ja tässä sitä ollaan. Marraskuun loppupuoliskolla. Metsästyskautta jäljellä 9 päivää.

Lapin hienojen reissujen jälkeen olemme palannneet takaisin työarkeen. Metsäreissut on nyt ajoitettu töiden jälkeen arki-iltoihin ja viikonlopuille. Nämä reissut olemme tehneet "lähimaastoihin", eli ainoastaan 170-360 km ajelua suuntaansa.

Viime viikonloppuna Rohmulle saatiin jälleen onnistumisia. Metsästysreissu Heinävedellä sai pisteen iin päälle kun Rohmu täräytti kunnon haukun. Sieltä se löytyi, Rohmun ensimmäinen iso musta homenokka, ison kuusen latvuksesta. Rohmu teki kiitettävän merkinnän ja lintu oli puustalöytö. Tämä lintu olisi tullut ehdottomasti täyttää, mutta Rohmun käsittelyn jälkeen siitä ei siihen enää ollut.

Katsokaapa muuten tämän kukon erikoista väritystä. Kyseessä on Karjalanmetso.

Joulupöytään lintu säästetään.

Kauden huipentuma Vätsärissä

Kaukana pohjoisessa, Inarijärven itäpuolella, siintää 170 000 hehtaaria koskematonta luontoa. Vätsärin erämaa on tunnettu tiettömistä taipaleista, karun kauniista luonnosta ja jäämereltä puhaltavista oikukkaista tuulista.

Usean vuoden haaveilun jälkeen pääsimme vihdoin tänä syksynä pakkaamaan rinkat viikon Vätsärin reissua varten. Tiesimme maaston haastavakulkuiseksi. Tarkoituksena oli tehdä pitkähköjä siirtymiä rinkkojen kanssa, joten ne oli pakattava tarkkaan ja kaikki tarpeeton karsittava. Ruoka- ja vaatetarvikkeiden lisäksi mukana kulki kevytlaavu. Tulppiosta poiketen, emme pitäisi laavua yhdessä ja samassa tukikohdassa, vaan siirtyisimme päivittäin yhä syvemmälle Vätsäriin.

Ivalosta matkaa Vätsäriin kertyi noin 60 km soratietä. Tie Kessin alueelle eteläosaan oli yllättävän hyvä perille saakka. Auton jätimme aivan rajavyöhykkeelle ja lähdimme siitä rinkkojen kanssa etenemään kohti pohjoista jalan. Lähemmäs Vätsäriä ei tosiaan autolla pääse, teitä ei ole, eli patikoitavaa kertyy.

Tapasimme heti reissun alkuun pystykorvametsästäjiä, jotka osasivat kertoa että meitä ennen oli metsään lähtenyt useamman karhukoiran ja miehen porukka tarkoituksenaan mennä Piilolan autiotuvalle Nammijärven kupeeseen. Perustimme ensimmäisen tukikohtamme pystykorvametsästäjien kehumalle vaaralle, vain muutama kilometri autolta. Ilta oli jo ehtoon puolelle kun laavun pystyttämisen jälkeen kävimme vielä vaaralla tutustumassa - ja potkaisemassa metson lentoon. Upea tähtitaivas saatteli meidät laavulla uniin.

Seuraavana aamuna kävimme kiertämässä kehutun vaaran, jolta löysimme ainoastaan karhumiehen koiransa kanssa. Palasimme laavulle ja keräsimme kamppeet kasaan aloittaaksemme siirtymän kohti seuraavaa päämäärää. Teimme siirtymän vaikeakulkuisten rakkojen ylitse, pienet kosket kahlaamalla ja täydet rinkat selässä. Matkaa oli linnuntietä noin 5 km, mutta Vätsärissä kuljettava reitti ei ole koskaan yhtä kuin linnuntie. Täytyy kiertää pahimmat kalliot ja kivirakat, ylittää kosket matalasta kohtaa jne. Tämä siirtymä oli hyvin raskas, mutta se tuli tehdä myös nopeasti, olimme nimittäin lähteneet hivenen liian myöhään liikenteeseen. Ilta hämärsi ja pilvet kerääntyivät.

Seuraava yö satoi kaatamalla. Päivällä tihutti. Yöllä jälleen kaatosadetta. Saimme niskaamme kolme päivää vettä. Kairat olivat aivan tyhjiä linnuista. Rohmu haukkui oravia. Kuukkelikin sille kelpasi epätoivon hetkellä. Meitä turhautti. Ryömimme haukulle läpimärkinä ainoastaan todetaksemme puussa oravan. Palasimme laavulle pettyneinä, viluissaan ja märkinä. Onneksi tervastuli kuivattaa sen minkä kaira kastelee. Sateisina päivinä teimme kunnon tulet, mieltä ja kehoa lämmittämään.

Kun olimme päässeet sateen keskellä siirtymään kaukaisimpaan reissumme pisteeseen, huomasimme Rohmun aristavan silmäänsä. Laavulla se hädin tuskin sai toista silmäänsä auki. Lähemmällä tarkastelulla huomasimme silmässä jäljen. Siellä me olimme, keskellä Vätsärin erämaata. Autolle matkaa linnuntietä reilut 15 km lähimmän eläinlääkärin ollessa Ivalossa. Tilannetta ei juuri helpottanut se, että Vätsärissä ei ole puhelinkenttää. Hädin tuskin saimme lähetettyä viestin ja ohjeet konsultoida eläinlääkäriä. Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme jatkaa reissua normaalisti. Mikäli silmässä ilmenisi jotain muutosta huonompana, lähtisimme sitten "suorinta tietä" takaisin autolle. Silmä vaikutti seuraavina päivinä onneksi hieman paremmalta. Metsässä Rohmu piti silmää normaalisti auki, mutta laavulla aristi ja piti silmän kiinni.

 

Vaikka alkureissu meni sateisissa tunnelmissa, maisemista nautimme yhtä lailla. Laavupaikat etsimme järvien rannoilta. Erätulilla kelpasi ihailla luonnon kauneutta ja nauttia hiljaisuudesta. Onnikin alkoi kääntyä, vai oliko se tuuli. Vätsärissä pilkahti auringonsäteet ja samalla linnut kaivautuivat kivirakoista ja piiloistaan pois. Kairassa raikasi Rohmun haukku. Jos "menomatkalla" satoi jatkuvalla syötöllä, oli takastulomatka hieman parempi. Välillä pohdimme kuinka pääsisimme aikataulussa takaisin autolle, eteneminen oli nimittäin todella hidasta, kun 300-500 m välein Rohmulla oli lintu haukussa. Niinpä se tilanne kääntyi sitten hetkessä päälaelleen ja ensimmäisenä hyvänä päivänä ammuimme kiintiöt. Loppuaika karkotettiin lintuja ja treenattiin uusintahaukkuja. Yksikin sitkeä koppelo ei meinannut millään haukulta karkota, edes ilmaan ammuttaessa.

Vätsärin mieleenpainuvia lintutilanteita oli 2h10 min mittainen lintuhaukku. Se oli ensimmäinen lintutilanne sateiden jälkeen ja otettiin sitten varman päälle varovaisesti. Lintu oli myös hieman hankalassa paikassa kivirakan ym. takana, joita jouduttiin sitten urakalla kiertämään. Rohmu haukkua nakutti lintua herkeämättä koko reilut kaksi tuntia. Lopulta lintu ammuttiin n. 30 m päästä kiväärillä, kauempaa sitä ei nähnyt, sen verran hyvin se oli piilossa. Tilanne oli kyllä todella hullunkurinen. Isännän hiipiessä haukulle, minä jäin toisen koiran kanssa rinkoille odottamaan. Puolen tunnin haukun jälkeen ihmettelin. Tunnin haukun jälkeen huolestuin. Puolentoista tunnin jälkeen kaivoin kompassia ja valmistauduin lähtemään tarkistamaan tilanteen. Kahden tunnin jälkeen lähdin hiipimään perässä haukulle, mielessäni kaikki mahdolliset kauhuskenaariot kivirakkaan kompastumisesta ym.. Onneksi en ehtinyt kovin pitkälle, ja karkottamaan lintua, sillä sieltäpä se laukaus sitten tulikin.

Oma tilanteeni seurasi myöhemmin samana päivänä. Tällä kertaa isäntä jäi toisen koiran kanssa rinkoille ja minä aloitin lähestymisen haukulle. Ensimmäistä kertaa olin hiipimässä yksin. Aloitin lähestymisen 130 metristä ja jouduin vaihtamaan tähystyslinjaa useasti ja hiipimään 60 metriin saakka, ennen kuin lintu löytyi puusta. Siinä se oli oksalla, tähtäimessä. Kylmä hiki valui otsalla kun mietin ammunko, vaikka kyseessä on koppelo. Summasin mielessäni: ensimmäinen itsenäinen lähestyminen ja löysin linnun pitkän, noin 30 min, haukun jälkeen. Vedin liipaisimesta. Lintu tippui.

Vätsäri koskemattomine kairoineen on ehdottomasti kaunein näkemäni paikka ja sille ei tähänastisista eräreissuista löydy haastajaa. Upea kokemus. Ensi vuonna uudestaan, ehkäpä muutama päivä pidempään. Kilometrejä Rohmulle kertyi reissun aikana 180, meille 60.

Metsästyskauden aloitus Tulppiossa

Kuten kahtena aikaisempanakin vuonna, suuntasimme tänä syksynä Savukoskelle Tulppion metsästysmaille. Aikaisempina vuosina olimme ajoittaneet reissumme hieman myöhemmäksi, syys-lokakuun vaihteeseen. Tänä vuonna teimme poikkeuksen ja olimme Tulppiossa kanalintukauden aloituksessa. Säät olivat todella lämpimät ja aurinkoiset, keskimäärin +16-18 C päivällä, yöllä +6 C. Viime vuonna Tulppiossa koimme ensilumen, tänä vuonna sitten päinvastaisesti helteen. Hyttysiä ja mäkäräisiä riitti, mutta etelän hirvikärpästen jälkeen ne tuntuivat todella mitättömiltä.

Olimme perinteisesti yöt kevytlaavussa ja nautimme eräilystä. Iltaisin tunnelmaa loi nuotio, joka valaisi ja lämmitti yön tunneille saakka. Pääsimme myös kokemaan upeat revontulet, jotka koristivat taivasta melkein puolet reissun öistä.

Ilta hämärtää laavulla.

Olimme Tulppiossa kahdeksan päivän ajan ja siihen mahtui koiralle monia hienoja tilanteita. Lintuja oli paikoittain todella hyvin. Rohmu pääsi treenaamaan seurantaa ja uusintahaukkuja. Reissun aikana koiran kehitys oli valtava.

Minäkin sain ensimmäisen pudotukseni: poikateeri Rohmun uusintahaukkuun 130 m kiväärillä. Samalla tuli Rohmulle treenattua myös parvityöskentelyä.

Rohmu juoksi kahdeksan päivän aikana 199km, meille kilometrejä kertyi 72. Rytmitimme päivät siten, että joka toinen päivä oli kevyempi ja se näytti toimivan oikein hyvin. Koira sai levättyä ja oli koko reissun ajan täynnä virtaa ja intoa.

Laavupaikkamme oli sama kuin viime vuonna: korkean vaaran päällä, virtaavan puron vieressä. Pidimme tukikohtamme samana koko reissun ajan. Vaara oli myös ison mustan asuinpaikka. Kun eräänkin päivän päätteeksi olimme palaamassa laavulle, potkaisimme laavun viereisestä puusta lentoon ukkometson. Koira ei tietenkään ollut vielä tullut vaaralle, vaan me tulimme ensin. Muistisääntö: koira menee aina ensin - laavupaikallekin - teroitettiin kirkkaaksi mieliin tämän jälkeen. Onneksi tilanteita Tulppiossa kuitenkin riitti hyvin ja saimme Rohmulle sekä treeniä että pudotuksia.

Rohmulta hyvää työskentelyä: 700 m suoraan vastatuuleen ja 19 min hyvätahtinen metsohaukku.

Keskellä reissua kävimme Tulppion majoilla kelosaunassa ja uimassa Värriöjoessa.

Aika kului siivillä ja haikein mielin purimme laavun ja pakkasimme rinkat. Onneksi metsästyskausi oli vasta aluillaan ja tiedossa olisi vielä toinenkin yhteinen reissu Lapin kairaan. Suuntaisimme viideksi päiväksi takaisin Helsinkiin ja sen jälkeen auton nokka kohti Vätsärin erämaata.

Laavun purkua.

Rohmu ja Jyrä

Viimeinen aamu metsästysmailla takana ja olimme juuri hypänneet autoon suuntana etelä. Tämä upea iso homenokka, syyssoitimella, isotteli mustalle autollemme eikä meinannut päästää meitä ohi.

Heinäveden linnunhaukkukilpailut

Kausi 2015 alkoi Heinäveden linnunhaukkukilpailulla, jossa Rohmu sijoittui sijalle 2/5 saaden 55p/ AVO 3. Voittajasta jäätiin 8 pistettä. Keli oli haastava, lämmin ilma vei koirasta mehut, eikä hajutkaan oikein liikkuneet seisovan ilman vuoksi. Sijoitukseen olemme kuitenkin tosi tyytyväisiä, kilpailun ollessa Rohmun ensimmäinen.

Kanalintukauden jälkeen on tarkoitus jatkaa LINT -hommia suorittamalla pitkä AVO -koe. Koe on jo alustavasti sovittu tuomarin kanssa, toivotaan että siitä saataisiin kunnon tulos.

Rohmu polleana pokaalin kanssa.

Rohmu

Tammikuussa 2013 kotiimme muutti pohjanpystykorva Rohmu, perheemme ensimmäinen metsästyskoira. Päivästä, jolloin Rohmu tepsutteli pienillä tassuillaan ensi kertaa kotonamme, alkoi pitkäjänteinen kasvatusprojekti. Perehdyimme syvällisesti pystykorvakirjallisuuteen ja aiheeseen liittyviin kirjoituksiin pystykorvajärjestön nettipalstoilla. Erkki Tuomisen Pikinokka pystykorva oli kuitenkin se tärkein opus, jonka neuvoin Rohmua alettiin kasvattaa.

Alkuaikojen kasvatukseen kuului oikeastaan pelkästään perusasioita. Teimme paljon töitä, jotta Rohmu tulisi luokse kutsuttaessa, antaisi ottaa itsensä metsässä kiinni päivän päätteeksi. Opetimme pilliinvihellykset: kaksi vihellystä luoksetulo, yksi vihellys suunnanvaihto. Lisäksi suunnanvaihto opetettiin myös käsimerkeistä. Pitkään ja hartaasti Rohmun kanssa opeteltiin myös irti -käskyä. Tätä tarvittaisiin sitten myöhemmin myös metsällä, jotta koira ei möyhentäisi lintuja ja luovuttaisi ne metsästäjälle.

Rohmu 4 viikkoa

Rohmu oli pentuna todella villi ja kuriton. Komennot menivät aivan kuuroille korville ja lahkeissa roikkuva ja tottelematon pentu olikin usein "jäähyllä" sylissä rimpuilemassa - asia jota Rohmu inhosi yli kaiken; syli. Rohmun pentuaika oli lyhyt ja ytimekäs. Koira rauhoittui noin puolivuotiaana kuin kertalaakista ja "aikuistui".

Rohmu oli 10 kk vanha, kun ensimmäinen syksy koitti. Tällöin koiralla oli jo jonkinlainen käsitys lintumetsästyksestä. Esimmäiset pudotukset oli saatu fasaaneilla ja metsää oli koiralle annettu paljon, kuitenkin huomioiden nuoren koiran jaksaminen.

On ollut mielenkiintoista seurata pentukoiran kehitystä nuoreksi linnunhaukkujaksi. Ensimmäinen syksy 2013 oli täysin opettelua: fasaaneita pudotettiin useampi haukkuun pitkin syksyä, mutta luonnonlintujen kanssa ei ollut tuuria eikä liiemmin taitoakaan vielä. Toisena syksynä 2014 saatiin jo ensimmäiset oikeat pudotukset: pyy, koppelo ja teeri. Kaikki hyviin haukkuihin. Kolmas syksy 2015 - joka on vielä kesken - paljasti heti alkuunsa nuoren taitavan linnunhaukkujan, jonka nenä pelaa ja sinni riittää. Hakulenkit ja haukkutiheys kiitettäviä ja luotto itseensä kasvanut. Puustalöytöjä, uusintahaukkuja ja maaston hienoa haravointia.

Tässä blogissa seurataan Rohmun lintutyöskentelyä, kerrotaan eräelämästä tervastulilla ja nautitaan luonnon kauneudesta.