Metsästyskausi on lyhyt, mutta onneksi eräilystä pääsee nauttimaan myös kilpailuiden merkeissä, varsinaisen metsästyskauden ulkopuolella. Linnunhaukkukokeet ovat mukavia tapahtumia, jotka keräävät yhteen lajin harrastajia eri puolelta maata. Itse metsässä tehtävän kokeen osuus on neljä tuntia, jonka aikana tuomari arvioi koiran lintutyöskentelyn. Ylituomari puhuttaa jokaisen tuomarin ja koirien lintutilanteet kerrataan tarkasti. Ylituomari kokoaan koirien tulokset yhteen ja laittaa ne paremmuusjärjestykseen.
Kilpailuluokkia linnunhaukkukokeissa on kaksi: AVO ja VOI. Koira on AVO -luokassa niin kauan kunnes saa tuloksen AVO1 ja nousee VOI -luokkaan. AVO -kokeen voi tehdä myös muuallakin kuin kilpailussa. VOI -kokeet on aina kilpailuja.
Rohmulle kauden tavoite oli tehdä linnunhaukkukoe pitkässä AVO -kokeessa. Pitkää avokoetta meidän ei kuitenkaan tarvinut tehdä, kun päädyimme osallistumaan kilpailuihin joista Rohmu sai ensimmäisestään AVO3 ja toisesta AVO1. Kynnys osallistua kilpailuihin oli kuitenkin lopulta todella pieni, sillä pystykorvaharrastajat ottivat meidät keltanokat avosylin joukkoonsa ja buukkasivat ensimmäiseen kilpailuun Heinävedelle. Heinävedellä todettiin todeksi se mitä olimme ajatelleetkin: linnunhaukkukilpailut on todella mukavia tapahtumia!
Kun Rohmu viime viikonlopun kisoissa sai ylennyksen VOI -luokkaan, meille avautui heti uusia mahdollisuuksia. Tulevana viikonloppuna järjestetään perinteikkäät Ukko-Pekan haukut Luumäellä. Kilpailut on kaksipäiväiset ja isäntä olikin jo menossa lauantaina suorittamaan viimeisen tuomariharjoittelun näihin kilpailuihin. Tuumasimme sitten, voisiko vielä olla mahdollisuus päästä Rohmun kanssa osallistumaan? Kysyimme ja Rohmu pääsi kilpailuun varasijalle. Tänään tulikin jo sitten tieto, että yksi koira on jäänyt pois, eli sunnuntaina Rohmu on tulessa!
Näillä kisoilla on muuten aika hauska historia: kilpailun nimi tulee presidentti P. E. Svinhufvudista, joka Ukko-Pekkanakin tunnettiin. Kilpailuiden kiertopalkintona on perinteikäs ukkopekka -kivääri, ts. pystykorva. Presidentti Svinhufvud oli kova metsämies, hän omisti Luumäeltä maatilan ja harrasti alueella metsästystä ja kalastusta.
Haukkuja kohti mennään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti