Matka kehä I:ltä pohjoisen erämaahan voi olla pitkä. Meille se on jotain, mitä tapahtuu hyvin usein syksyisin, kilometrejä laskematta.
Tämä syksy oli jälleen erilainen. Vätsäri oli koettu jo useamman kerran, aina eri tavoin. Laavureissuja pitkillä siirtymillä tukikohtaa vaihtaen, laavureissuja päiväretkiä samasta tukikohdasta tehden kuudennella kuulla raskaana. Nyt mukana oli alle kaksivuotias taapero ja toki pieni huolikin tästä painoi mieltä. Teittömille taipaleille, puhelimen kantamattomiin, karuun erämaahan. Sinne oli jälleen kuitenkin päästävä, ja kyllähän me keksimme miten.
Taakse jäi Stadin kiireinen aamuruuhka ja mielessä siinsivät kauniin karut maisemat. Pieni välipysähdys piti kuitenkin vielä tehdä Savukoskella. Siellä järjestettävissä Savottahaukuissa olimme jälleen perinteisesti kisaamassa. Matkakin alkoi käydä mielenkiintoiseksi tienpätkällä Tulppioon. Asfaltti vaihtui soratieksi. Pieniä ja vähän suurempia töyssyjä. Seurasimme taustapeilistä tilannetta ja mietimme ihmisen hulluuden määrää. Toki meitä myös hieman hauskuutti ajatus vastaantuliljoiden mietteistä, kun näkivät että matkasimme Tulppioon kuusimetristä venettä auton perässä vetäen.
Puolen yön aikaan olimme perillä kisapaikalla. Moni yöpyy linnunhaukkukokeissa asuntovaunussa, ei se vene siitä sikäli kummene yöpymispaikkana. Toki, se mukava pieni pakkanen olisi ollut vieläkin mieluisampi, jos veneen webasto olisi lähtenyt päälle. Taaperon herättäminen lämpimästä autosta ja laittaminen yöpuulle kylmään veneeseen herätti hieman vastalauseita. Onneksi lämmin untuvamakuupussi tuuditti meidät uneen.
Kokeen jälkeen lähdimme kiiruhtamaan kohti Ivaloa, jossa vaihdettiin veneeseen webaston akku. Huojentavaa, että asia huomattiin ennen kun oltiin järvellä. Ivalosta jatkoimme matkaa edelleen kohti Nellimiä, josta vene laskettiin veteen aloituspäivän aamuna.
 |
| Veneenlasku Nellimissä |
Taitoimme 60km:n matkan vesiteitse kauniilla Inarinjärvellä auringonpaisteen saattelemina. Löysimme korkean kalliorannan, joka oli tarpeeksi syvä rantautumiselle. Vene parkkiin ja leiri pystyyn. Kun kerran olimme veneellä liikenteessä, olimme todellakin "luksusleirissä". Mukaan reissulle mahtui ensimmäistä kertaa mm. telttasauna, joka oli iltaisin ahkerassa käytössä metsäpäivän jälkeen.
 |
| Etsinnän jälkeen löytyi sopivan jyrkkä eli syvä rantautumispaikka |
 |
| Onnistuneesti vene parkkiin |
 |
| Kenttäsauna oli mukana |
Ensimmäiset maastotutustumiset toivat heti Vätsärin suolan esiin. Olimme tavallaan saaressa, jonka yhdisti mantereeseen yli sadan metrin vetinen kivirakka. Aamun ensimmäinen etappi olikin ylittää varovasti hyppien - välillä kahlaten - reilun sadan metrin vetinen kivirakka.
 |
| Jos sitä ei voi kiertää, eikä alitse pääse, täytyy mennä suoraan yli. |
Mukana meillä oli kaksi pohjanpystykorvaa: kokenut Rohmu ja nuori Muru. Kävimme metsällä koirien kanssa vuorotellen tai sitten oltiin metsällä koko porukalla; toinen koira hihnassa ja toinen koira hakemassa. Haukun alkaessa sitten toinen meistä jäi taaperon ja koiran kanssa rinkalle, toisen lähtiessä hiipimään haukulle.
Ikimuistoisin tilanne Murun kanssa oli, kun sain minulle ja Murulle ensimmäinen metson. Nuori koira löysi linnut, jotka karkkosivat saman tien. Olin liian lähellä. Koira seurasi ja jäljitti sinnikkäästi ja löysi lopulta puustalöytönä haukkuun poikametson. Välillä nuori koira epäröi ja pyöri puun ympärillä ja yritti katseella etsiä lintua tiheästä puusta. Pelkäsin että luovuttaa, ettei luota vainuunsa. Mutta luotti se. Pitkän ryömimisen ja tähystämisen jälkeen lopulta sain linnun rihlakon tähtäimeen. Siinä sitten uuden aseen kanssa hätäilin ja en saanut kiväärin herkistintä millään päälle. En uskaltanut ampua ilman herkistintä, vaan halusin ottaa varman päälle. Tai no, miten sen sitten ottaa, mutta ryömin haulikkoetäisyydelle ja jälleen pitkän etsimisen jälkeen sain linnun tähtäimeen. Toisen puun oksia oli pahimmoilleen ampumalinjalla, tästä se oli kuitenkin ammuttava, en uskaltanut enää siirtyä.
Vedin liipasimesta ja lintu tippui. Tyhjensin panokset aseesta ja juoksin lintupuun alle. Missä lintu ja missä koira? Ajattelin, että näinkö nuori koira oli lähtenyt viemään saalista. Kutsuin Murua ja kauempaa mättään takaa nousi koiran pää esiin ja koira tuli minua vastaan. Kysyin, että sinnekös sinä sen veit ja menin katsomaan. Siellä oli metso täysissä voimissa maassa, lentoon ei kuitenkaan päässyt. Siinä pääsin sitten vielä ottamaan mittaa metson kanssa. Minulle jännittävä tilanne, kun lintu jäi ensimmäistä kertaa eloon ampumisen jälkeen.
 |
| Muru ja metso |
Rohmulle tuli myös mukavia tilanteita. Pitkiä hakulenkkejä, haukut alkoivat kaukaa n. 700 metristä. Yksi tilanne oli myös iltahämärällä ja siinä kysyttiin hyviä hermoja. Ehtiikö isäntä iltahämärällä ennen pimeän tuloa löytämään Rohmun haukkuman linnun puusta. Taisi se aika tiukkaa tehdä, mutta kyllä isäntä linnun kanssa laavulle iltahämärän jo laskeuduttua palasi.
 |
| Rohmu ja metso |
Yksi reissun kohokohtia oli päiväretki veneellä aivan vuonon pohjoisosaan, josta taivalsimme jalkaisin eräälle kentälle. Historian havina ja ajatus entisaikojen kovasta elämästä keskellä Vätsäriä, lapsia juoksentelemassa ja leikkimässä pitkin metsiä. Ympärillä upeat ikiaihkit, metsän täysi luonnon tila maassa makaavine keloineen - ja jälleen kerran upea auringopaiste.
 |
| Veneen kiinnitys oli hankalaa kovassa tuulessa vuonon pohjoisosassa. |
Kukapa olisi uskonut, että vielä hetkeä aiemmin oli puhaltanut kova jäämeren tuuli ja meillä oli suuria vaikeuksia rantautua pohjoisvuonoon - tai ylipäätään mihinkään. Venettä rantaan kiinnittäessä oli minullekin tullut virkistävä uimareissu.
 |
| Entisaikojen kentällä |
 |
| Vätsärille tyypillistä kivirakkaa |
 |
| Satumetsässä |
Tällä kertaa Vätsärin aurinko kuitenkin kuivatti ja tuo useamman kilometrin kävelymatka kentälle tuntui sukellukselta satumetsään. Kuten tuo koko viikon pituinen Vätsärin reissu - sateessa, jäätävässä tuulessa, auringon paisteessa, revontulien ja tähtitaivaan alla - jälleen kerran.
 |
| Poislähdön haikeus. Koppelopoikue hyvästeli meidät Nellimissä. |
