Rohmusta KVA

Osallistuimme perinteisiin, Luumäen metsästysseuran järjestämiin, Ukko-Pekan haukkuihin 24.-25.11.2018. Täällä oltiin kisattu aikaisempinakin vuosina ja todettu kisajärjestelyt erinomaisiksi ja kennelhenki hyväksi. Meillä oli tavoitteena yksi puuttuva LINT 1 tulos Rohmulle, jotta saadaan koirasta KVA. Ensimmäisenä kilpailupäivänä Rohmulla oli suurta epäonnea maastossa, mutta toisena päivänä päästiin normaaleihin olosuhteisiin ja Rohmu haukkui LINT 1 75p. ja sehän riitti!

                                         HAU, HAU, HAU! Rohmusta KVA!

Alla muutamia kuvia Rohmun LINT -uran matkan varrelta:

Rohmulle sija 1/9 Kouvolassa 8.11.2015 AVO 1 70p. Rohmu siirtyi VOI -luokkaan.

Rohmulle sija 1/9 Kouvolassa 29.11.2015 VOI 1 77 p.

Rohmulle sija 1/14 Savottahaukuissa Savukoskella 9.9.2017 LINT 1 82p. 

Rohmulle sija 1/7 ja Uudenmaan kennelpiiriin piirinmestaruus Mauri-myrskyssä 22.9.2018 LINT 3 62p. https://yle.fi/uutiset/3-10418022

Nuori Rohmu ensimmäistä kertaa Vätsärissä. Tämä kuva julkaistiin Rohmun KVA -valioitumisilmoituksen yhteydessä Pystykorva -lehdessä

Rohmu kennelliiton KoiraNet jalostustietokannassa: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI13013/13&R=276

Rohmu metsästyskoirien tietokannassa: https://koiratietokanta.fi/shhj/koirantiedot.php?lang=fi&Reknro=FI13013/13

Rohmu on meidän perheen ensimmäinen metsästyskoira ja käyttövalio. Erinomainen metsäkaveri, mutta ennen kaikkea perheenjäsen.

Kehä ykköstä itään ja seuraavasta Vätsäriin

Suomen kanalintukauden aloitus. Pelkkä ajatuskin nostattaa mieleen innostuksen, jännityksen ja tervaspuun tuoksun. Taas tuo päivä oli käsillä. Tavarat olivat melko valmiiksi pakattuina autoon Ruotsin aloituksen jäljiltä. Vielä vetoaisan kiinnitys ja sitten olikin auto valmiina viemään metsästäjän niin lähelle, kuin vain oli autolla mahdollista päästä.

Matka kehä I:ltä pohjoisen erämaahan voi olla pitkä. Meille se on jotain, mitä tapahtuu hyvin usein syksyisin, kilometrejä laskematta.

Tämä syksy oli jälleen erilainen. Vätsäri oli koettu jo useamman kerran, aina eri tavoin. Laavureissuja pitkillä siirtymillä tukikohtaa vaihtaen, laavureissuja päiväretkiä samasta tukikohdasta tehden kuudennella kuulla raskaana. Nyt mukana oli alle kaksivuotias taapero ja toki pieni huolikin tästä painoi mieltä. Teittömille taipaleille, puhelimen kantamattomiin, karuun erämaahan. Sinne oli jälleen kuitenkin päästävä, ja kyllähän me keksimme miten.

Taakse jäi Stadin kiireinen aamuruuhka ja mielessä siinsivät kauniin karut maisemat. Pieni välipysähdys piti kuitenkin vielä tehdä Savukoskella. Siellä järjestettävissä Savottahaukuissa olimme jälleen perinteisesti kisaamassa. Matkakin alkoi käydä mielenkiintoiseksi tienpätkällä Tulppioon. Asfaltti vaihtui soratieksi. Pieniä ja vähän suurempia töyssyjä. Seurasimme taustapeilistä tilannetta ja mietimme ihmisen hulluuden määrää. Toki meitä myös hieman hauskuutti ajatus vastaantuliljoiden mietteistä, kun näkivät että matkasimme Tulppioon kuusimetristä venettä auton perässä vetäen.

Puolen yön aikaan olimme perillä kisapaikalla. Moni yöpyy linnunhaukkukokeissa asuntovaunussa, ei se vene siitä sikäli kummene yöpymispaikkana. Toki, se mukava pieni pakkanen olisi ollut vieläkin mieluisampi, jos veneen webasto olisi lähtenyt päälle. Taaperon herättäminen lämpimästä autosta ja laittaminen yöpuulle kylmään veneeseen herätti hieman vastalauseita. Onneksi lämmin untuvamakuupussi tuuditti meidät uneen.

Kokeen jälkeen lähdimme kiiruhtamaan kohti Ivaloa, jossa vaihdettiin veneeseen webaston akku. Huojentavaa, että asia huomattiin ennen kun oltiin järvellä. Ivalosta jatkoimme matkaa edelleen kohti Nellimiä, josta vene laskettiin veteen aloituspäivän aamuna. 

Veneenlasku Nellimissä

Taitoimme 60km:n matkan vesiteitse kauniilla Inarinjärvellä auringonpaisteen saattelemina. Löysimme korkean kalliorannan, joka oli tarpeeksi syvä rantautumiselle. Vene parkkiin ja leiri pystyyn. Kun kerran olimme veneellä liikenteessä, olimme todellakin "luksusleirissä". Mukaan reissulle mahtui ensimmäistä kertaa mm. telttasauna, joka oli iltaisin ahkerassa käytössä metsäpäivän jälkeen.

Etsinnän jälkeen löytyi sopivan jyrkkä eli syvä rantautumispaikka

Onnistuneesti vene parkkiin

Kenttäsauna oli mukana

Ensimmäiset maastotutustumiset toivat heti Vätsärin suolan esiin. Olimme tavallaan saaressa, jonka yhdisti mantereeseen yli sadan metrin vetinen kivirakka. Aamun ensimmäinen etappi olikin ylittää varovasti hyppien - välillä kahlaten - reilun sadan metrin vetinen kivirakka.

Jos sitä ei voi kiertää, eikä alitse pääse, täytyy mennä suoraan yli.

Mukana meillä oli kaksi pohjanpystykorvaa: kokenut Rohmu ja nuori Muru. Kävimme metsällä koirien kanssa vuorotellen tai sitten oltiin metsällä koko porukalla; toinen koira hihnassa ja toinen koira hakemassa. Haukun alkaessa sitten toinen meistä jäi taaperon ja koiran kanssa rinkalle, toisen lähtiessä hiipimään haukulle.

Ikimuistoisin tilanne Murun kanssa oli, kun sain minulle ja Murulle ensimmäinen metson. Nuori koira löysi linnut, jotka karkkosivat saman tien. Olin liian lähellä. Koira seurasi ja jäljitti sinnikkäästi ja löysi lopulta puustalöytönä haukkuun poikametson. Välillä nuori koira epäröi ja pyöri puun ympärillä ja yritti katseella etsiä lintua tiheästä puusta. Pelkäsin että luovuttaa, ettei luota vainuunsa. Mutta luotti se. Pitkän ryömimisen ja tähystämisen jälkeen lopulta sain linnun rihlakon tähtäimeen. Siinä sitten uuden aseen kanssa hätäilin ja en saanut kiväärin herkistintä millään päälle. En uskaltanut ampua ilman herkistintä, vaan halusin ottaa varman päälle. Tai no, miten sen sitten ottaa, mutta ryömin haulikkoetäisyydelle ja jälleen pitkän etsimisen jälkeen sain linnun tähtäimeen. Toisen puun oksia oli pahimmoilleen ampumalinjalla, tästä se oli kuitenkin ammuttava, en uskaltanut enää siirtyä.

Vedin liipasimesta ja lintu tippui. Tyhjensin panokset aseesta ja juoksin lintupuun alle. Missä lintu ja missä koira? Ajattelin, että näinkö nuori koira oli lähtenyt viemään saalista. Kutsuin Murua ja kauempaa mättään takaa nousi koiran pää esiin ja koira tuli minua vastaan. Kysyin, että sinnekös sinä sen veit ja menin katsomaan. Siellä oli metso täysissä voimissa maassa, lentoon ei kuitenkaan päässyt. Siinä pääsin sitten vielä ottamaan mittaa metson kanssa. Minulle jännittävä tilanne, kun lintu jäi ensimmäistä kertaa eloon ampumisen jälkeen.

Muru ja metso

Rohmulle tuli myös mukavia tilanteita. Pitkiä hakulenkkejä, haukut alkoivat kaukaa n. 700 metristä. Yksi tilanne oli myös iltahämärällä ja siinä kysyttiin hyviä hermoja. Ehtiikö isäntä iltahämärällä ennen pimeän tuloa löytämään Rohmun haukkuman linnun puusta. Taisi se aika tiukkaa tehdä, mutta kyllä isäntä linnun kanssa laavulle iltahämärän jo laskeuduttua palasi.

Rohmu ja metso

Yksi reissun kohokohtia oli päiväretki veneellä aivan vuonon pohjoisosaan, josta taivalsimme jalkaisin eräälle kentälle. Historian havina ja ajatus entisaikojen kovasta elämästä keskellä Vätsäriä, lapsia juoksentelemassa ja leikkimässä pitkin metsiä. Ympärillä upeat ikiaihkit, metsän täysi luonnon tila maassa makaavine keloineen - ja jälleen kerran upea auringopaiste. 

Veneen kiinnitys oli hankalaa kovassa tuulessa vuonon pohjoisosassa. 

Kukapa olisi uskonut, että vielä hetkeä aiemmin oli puhaltanut kova jäämeren tuuli ja meillä oli suuria vaikeuksia rantautua pohjoisvuonoon - tai ylipäätään mihinkään. Venettä rantaan kiinnittäessä oli minullekin tullut virkistävä uimareissu. 

Entisaikojen kentällä

Vätsärille tyypillistä kivirakkaa

Satumetsässä

Tällä kertaa Vätsärin aurinko kuitenkin kuivatti ja tuo useamman kilometrin kävelymatka kentälle tuntui sukellukselta satumetsään. Kuten tuo koko viikon pituinen Vätsärin reissu - sateessa, jäätävässä tuulessa, auringon paisteessa, revontulien ja tähtitaivaan alla - jälleen kerran.

Poislähdön haikeus. Koppelopoikue hyvästeli meidät Nellimissä.

Ruotsin turnee 2018

Elokuussa suunnattiin perinteisesti naapurimaan suuntaan lintujahtiin, kolmas kerta peräkkäin Ruotsinmaalla. Tällä kertaa toteutimme jo pitkään mielessä olleen suunnitelman: yhdistää UKK- ja Taigahaukut Ruotsin reissun yhteyteen - kerrankin aikataulut osuivat yhteen! Kolmiolaskennat lupailivat koeviikonlopulle 24.-25.8. hyvää, laskennoissa oli mukava kohennus edellisvuoden lintukantoihin. 

Pohjoiseen mukaan lähtivät totta kai mukaan molemmat pystykorvaisemme Rohmu ja Muru. Kokeissa startattiin kuitenkin vielä Rohmun kanssa ja lauantaipäivä menikin mukavasti: Rohmulle sijoitus 3/15. Paperille saadut työt 2 x 10 min + yksi lyhyemmäksi jäänyt haukku. Nämä riittivät LINT2 (73 p). Harmittavan lähelle jäätiin LINT1 (75p.) tulosta, varsinkin kun koiranohjaaja itse karkotti tuon kolmannen linnun haukusta ennenaikaisesti. Mutta tällaistahan tämä välillä on - ei riitä että koira onnistuu vaan myös ohjaajan mokailut vaikuttavat! Lintutiheys näytti päivän päätteeksi yllättävän alhaista, noin 0,5 lintua/ km. Sunnuntaina sijoitus oli hieman heikompi Rohmun jäädessä kuudenneksi (6/16). 

Kisaviikonloppuna sattui ja tapahtui koe-erän ulkopuolellakin. Puhkesipa autosta molemmat takarenkaat, kun matkasimme maastosta kohti koepaikkaa. Koepaikalla renkaita sitten ihmeteltiin ja paikkailtiin porukalla, ja saatiin onneksemme hyvät ja pitävät paikat laitettua. Matka jatkui näin kokeen jälkeen kohti Ruotsia, jossa majoituimme pieneen mökkikylään. Sattuipa niinkin mukavasti että samassa paikassa oli useampi tuttu pystykorvaharrastaja samaan aikaan kanssamme. Ehdimme tulopäivänä nipin napin juhlaillalliselle, jonka mökkikylän emäntä oli valmistanut suomalaisryhmän saamista saaliista: metsoja, teeriä ja talonväen saamaa hirveä. Olimme hyvin kiitollisina tämän mahdollistaneille, suussa sulava illallinen hyvässä seurassa oli mahtava startti kahdeksan päivän metsästysreissulle Ruotsissa! 

Naapurimaassa tehtiin pitkää päivää. Aamu- ja iltapäivä vierähti metsässä aina koiraa vaihdellen. Ensimmäinen päivä oli lupaava nuoren Murun kanssa ja silmiä sai hieraista pariin otteeseen koiran työstäessä vanhaa homenokkaa. Haukku alkoi kaukaa reilun 400 metrin päästä. Lähdin jo hiipimään haukun suuntaan, mutta haukku ehti tovin päästä katkeamaan. 

Yllätyksekseni haukku alkoi uudestaan hieman minusta sivussa ja katsoin Murun seuranneen lintua 300 metriä. Lähdin lähestymään haukkua jälleen ja pääsin aivan haulikkohollille. Muru haukkui isoa vanhaa kuusta pienempien puiden ympäröidessä aluetta. Metsäsaareke ja pitkulaisia soita ympärillä. Metso kiroili koiralle ja Muru laittoi parastaan. Minä olin joutunut ryömimään aivan lähelle, koska mukanani oli vain haulikko. Hivutin haulikon piippulinjan kohti vanhaa kuusta, samassa oksa jo heilahti ja metso karkkosi. Lento yli suon ja Muru perään. Katse Garminiin ja viivaa piirtyi. Seuraaminen jälleen 300 metriä, jopa hieman yli, ja jälleen haukku raikasi. 

Uskomatonta, mietin. Eihän siinä muu auttanut, kun lähteä jälleen haukkua kohti yli suon ja metsään. Tämän jälkeen ylitettävänä oli toinen pitkulainen suo. Pääsin parikymmentä metriä suolla, jossa suojana ainoastaan muutamia kitukasvuisia mäntyjä. Haukkua oli kestänyt reilu kymmenen minuuttia. Näin kuinka metso lensi suon toiselta reunalta metsästä ja liiti matalla suon yli. Muru tietysti perässä. Metso istahti suon yli lennettyään ison kuusen latvaan. Muru sai tästä jälleen haukun. Tämä oli jo kolmas uusintahaukku tuosta samasta kiroilevasta ja huonotapaisesta metsosta. Homenokka testasi ilmeisen tosissaan, mikä on tuo jännä jäniksen näköinen otus, joka hiillosti ihan tosissaan perässä.

Siinä suon reunalla harmittelin, kun käsissäni oli edelleenkin vain haulikko, sillä autossa olisi ollut myös raskaampaa rautaa, 308. rihlapiipulla. Matkaa oli tähänastisen ryömimisenkin jälkeen vielä reipas sata metriä. Siinä olisi ollut makoisa pudotus nuorelle koiralle. Metso kuitenkin jatkoi jo matkaa, eikä enää antautunut haukuttavaksi.

Toisen päivän aamu nuoren koiran kanssa oli myös todella tapahtumarikas, sillä onnistuin ampumaan ohi sekä metsosta että teerestä. Sähläsin rihlakon kiikaritähtäimen kanssa lintujen ollessa haulikkohollilla. Kyllä Muru oli ihmeissään, kun linnut jatkoivat pamahduksen jälkeen vain matkaansa. Onneksi Muru ei näistä isännän toheloinneista luovuttanut, vaan lisäsi kierroksia. Muru otti vielä tänä samana aamupäivänä kolmannen haukun, josta saatiin kauden ensimmäinen pudotus! Pudotus oli myös Murun ensimmäinen pudotus luonnonlinnuilla, aiemmin ammuttujen fasaanien lisäksi. Kyllä meinasi harmittaa jo tuo oma toikkarointi, mutta sinnikkyys näemmä palkittiin. 

Rohmun kanssa saatiin reissulla myös todella paljon tilanteita. Ajoittain alkoi tuntua että metsästä ei päässyt pois, kun koira otti teeriparven työskentelyyn. Millään se ei olisi malttanut lopettaa ja kun lintujakin oli repussa jo tarpeeksi, meinasi melkein epätoivo iskeä. No toisaalta, aika harvinaista herkkua nämä tällaiset lintumäärät. Rohmulle tuli pudotettua ehkä vähän liikaakin lintuja, mutta kiintiöt Ruotsissa on aika anteliaat ja näissä kuitenkin vielä pysyttiin. Paljon mentiin vanhemman koiran kanssa tilanteisiin myös vähän "takki auki" ja tarkoituksella uusintahaukkuja hakien. 

Lintuja oli niin paljon, että ei niitä joka tilanteesta oikein kehdannut pudottaakaan. Uskomaton reissu ja molemmat koirat saivat hyvän startin Suomen aloitukseen. Seuraavaksi olikin sitten suuntana Vätsärin erämaa.