Mikä onkaan parempaa, kun pidentää kanalintukautta lähtemällä Ruotsin aloitukseen! Otimme uusinnan viime vuoden reissusta ja lähdimme 24.8. tutuille paikoille Vilhelmiinaan viikoksi. Matka taittui mukavasti autolla Helsingistä Vaasaan ja sieltä laivalla Uumajaan. Uumajaan jäi vielä lyhykäinen muutaman tunnin ajomatka pelipaikoille.
Luvat olimme varanneet etukäteen ja ne olivat meitä kirjekuoressa odottamassa lupatoimistossa. Ei jonottelua, odottelua, eikä pelkoa lupien riittävyydestä. Tänä vuonna aloitukseen oli mahdollista mennä ainoastaan SCA:n maille, sillä valtion maille ei ulkomaalaisille myyty lainkaan lupia aloitukseen. Tämä sopi meille vallan hyvin, sillä viime reissulla jo olimme todenneet SCA:n maat lintuisemmiksi.
Alkuperäinen peruste Ruotsiin lähdölle oli koulia Murusta lintukoira. Jostain syystä tuolla länsinaapurissamme on vuodesta toiseen vahvat lintukannat. Murulla oli reissuun lähdettäessä sopivasti ikää vuoden verran. Sattui sitten vaan kovin onnettomasti, että Murulla alkoi ensimmäiset juoksut juuri ennen reissua. Tätä tietysti oli pelätty, kun juoksuja ei ollut näkynyt eikä kuulunut. Matkalle lähtöä mietittiin pitkään, päätimme sitten lähteä. Vastoin viisaampien ja kokeneempien neuvoja, otimme Murun reissuun mukaan. Eli reissuun lähdettiin kahden pohjiksen, Murun ja Rohmun, voimin.
Meillä ei ole aiempaa kokemusta narttukoirista. Juoksut olivat aivan uutta meille. Asiaan tietysti toi oman mausteensa se seikka, että perheemme muut koirat ovat uroksia. Reissuun lähdettiin yhden juoksuisen narttukoiran ja uroksen kanssa.
Oikeastaan tuo uroskoira talossa oli myös hyvä juoksujen mittari. Seurasimme tarkkaan kiiman eri vaiheita ja mietimme missä vaiheessa on tärppipäivät jne. Halusimme tietysti oppia Murun juoksuista, mutta myös juoksuttaa Murua juoksuista huolimatta Ruotsissa. Laskimme, että tärppipäivät eivät olleet vielä alkureissussa käsillä. Eikä koirien käytöskään tätä tukenut. Valikoimme huolella sellaisen maaston, joka oli vesistöillä rajattu ja jossa muiden metsästäjien paikallaolo olisi erittäin todennäköisesti havaittu tiellä olevista autoista. Muru sai juosta kolmena eri päivänä. Samassa maastossa juoksutettiin perään myös Rohmua ja samalla testattiin oliko nartun hajuilla haittaavaa vaikutusta hakuun - ei juurikaan ollut.
Muru pääsi reissulla treenaamaan ensimmäistä kertaa linnunpyyntiä luonnonlinnuilla. Pentumaistahan se touhu vielä oli, haku oli huonoimmillaan saappaan kiillotusta. Parhaimmillaan kuitenkin useita satoja metrejä. Kun Muru sitten löysi linnun hajun, alkoi armoton hajujen tutkiminen ja jotoksen selvittäminen. Sinnikäs työ tuotti tulosta ja lintuja löytyi haukkuun saakka. Näistä saatiin ainakin yksi todettu haukkutilanne, josta ei ehditty tekemään pudostusta kun Muru jo jätti haukun. Murun haukkupaikkaa lähestyttäessä koppelo karkkosi ja koira lähti seuraamaan. Muru perhana otti uusintahaukun kahden sadan metrin päästä! Tämä olisi ollut kyllä hyvä pudotustilanne, mutta ryteikössä ei päästy huomaamatta hiipimään uusintahaukulle. Lintukoiran elkeitä tuo osoitti ja kolmena päivänä tehdyt muutaman tunnin reissut toivat varmasti paljon lisää Murun kokemusreppuun.
 |
| Murun 1-vuotissynttäriposeeuraus |
Pääaika reissulla mentiin Rohmun kanssa. Maastoja vaihdeltiin päivittäin, lintuja löytyi maastoista erittäin hyvin. Viime vuoteen verrattuna lintukannoissa oli tapahtunut selkeä parannus - vaikka oli niitä lintuja viime vuonnakin hyvin. Maastoja käytiin laidasta laitaan. Oli ryteikköä, vanhaa metsää, suota, lisää suota ja kaikkea siltä väliltä. Lintuja oli kaikkialla. Rohmu löysi ryteiköistä poikueita, pääsi pyörittämään suon laitojen välillä teeriparvea, haukkui kiivaasti vanhan homenokan narskuttaessa nokkaa Lapin maisemissa. Tapahtumia oli niin paljon, että päivät kuluivat todella nopeasti ja aika tuntui aina loppuvan kesken. Välillä tuntui että omat voimat loppuvat. Siten useamman uusintahaukun ja seuraamisen jälkeen alkoi jo tuntua paremmalta, että koira ei enää löytäisi kyseistä lintua - kun ei se arkuudestaan johtuen pysy haukussa kun muutaman minuutin ja näin ollen on mahdoton saada saaliiksi. Koira ei ollut samaa mieltä.
Mieleenpainuvin tilanne oli lähtöpäivän aamulla. Olimme maastossa hyvissä ajoin aamuhämärällä, kauniiden kynttiläkuusien keskellä ja soiden ympäröimänä. Kaunis auringonnousu valaisi oranssilla spektrillään metsää, luonto oli heräämässä. Emme olleet päässeet autolta pitkälle, kun Rohmu löysi maajäljen ja alkoi selvittää linnun sijaintia. Istahdimme alas ja odotimme. Rohmu löysi linnun kahdensadan metrin päästä, pystykorvan haukku rikkoi luonnon hiljaisuuden. Teimme valinnan, minä jäin repuille ja isäntä lähti hiipimään haukulle. Aikaa kului puolisen tuntia, odottelin ja kuuntelin raikaavaa haukkua joka yht´äkkisesti lakkasi. Kuului vihellystä ja ajattelin TYHJÄ hittolainen se sitten oli. Pian alkoi selkeästi kauempaa uusi haukku, joka vakiintui. Aikaa kului jälleen odotellessa ja haukun soidessa. Tällä kertaa laukaus ja hiljaisuus. Mielessäni ajattelin että JES :) Kiikarintähtäimeen oli saatu akkateeri, jolle myös pudotus. Pois lähdettäessä jäimme miettimään, miksi piti haukkua teertä kun haukulle hiivittäessä isäntä oli karkottanut kaksi metsoa ;)
Ruotsin reissu oli mukava aloitus kaudelle. Vilhelmina paikkana on jo tuttu ja kotoisa. Saapa nähdä, palataanko sinne vielä tulevina syksyinä. Pentukoiralle Ruotsi on hyvä treenipaikka ja jos oikein vapaa-aikaa liikenee, niin miksei sinne voisi mennä muulloinkin.
PS. Tänä vuonna haettiin ekinokokkilääkitys suoraan Ruotsista. Kun se otetaan 1-5 päivää ennen Suomeen palaamista, riittää yksi annoskerta. Oli kyllä tosi kätevää näin - ja halvempaakin!
