Lokakuun puolivälissä kodissamme kantautuivat jälleen pennun tassun äänet, kun Muru muutti meille. Muru, oikealta nimeltään Villivalon Kullanmuru, on nimensä mukaisesti oikein hellyyttävä tapaus. Muru on kiltti, rohkea ja tasapainoinen ja jollain tapaa todella varhaiskypsä. Olimme hieman ihmeissämme, kun meille muutti pentu joka ei kokeillut hampaitaan, purrut, roikkunut lahkeessa tai leikkinyt riehakkaasti. Ihmisten kanssa Muru oli alusta lähtien kuin aikuinen koira: kiltti ja tottelevainen. Perheen muiden koirien kanssa peuhattiin ja roikuttiin välillä poskikarvoissa kiinni senkin edestä. Temperamenttia tästä typystä tosiaan löytyi myös tarvittaessa.
Käskyjä Muru totteli pikkupennusta saakka todella hienosti. Koiranpentu, joka uskoo sanaa EI, oli jotain ihmeellistä! Vaikka kyseessä oli miten "pennulle mieluisa" ja kiinnostava asia, ääntä korottamatta annettu käsky otettiin vastaan heti. Perusasiat "ei", "irti" ja "tänne" olivat Murulle sisäänrakennettuja.
Näinpä sitä alettiin tutustumaan tähän uuteen tulokkaaseen, joka otettiin muiden koirien osalta hyvin osaksi laumaa.
