Tuleva metsopoimuri

Paluumatkalla Savukoskelta Helsinkiin teimme pysähdyksen itä-Suomeen ja kävimme katsomassa tällaista tapausta :)

Koiliskairassa

Syyskuun loppupuolella matkamme suuntautui vielä kerran pohjoisen kairoille. Tiedossa oli viikko samoilua Savukosken maisemissa. Erästellen, tulistellen, nauttien metsän hiljaisuudesta tutuissa ja uusissa maisemissa.

Savukoskella sattui olemaan sopivasti kaksi LINT -koetta juuri ennen lupiemme alkua, joten pidensimme reissuamme alkupäästä parilla päivällä ja ilmoittauduimme näihin mukaan. Reissu alkoikin Kairijoen eräkeskuksesta, joka toimi haukkukokeiden keskuksena. Odotukset näiltä kokeilta olivat suuret, mutta lopputulos pettymys. VOI0 -tulokset molemmilta päiviltä. Ensimmäinen maasto oli tyhjä, toisessa oli arkoja lintuja. Onnea olisi näissä tarvittu ripaus. Onneksi meillä alkoi luvat ja jäimme vielä Savukoskelle kisojen jälkeen, muuten tämä olisi harmittanut vietävän paljon.

Kisojen jälkeen suuntasimme kohti Tulppiota. Tällä kertaa emme olleet perinteisessä laavumajoituksessa, vaan olimme ottaneet majoituksen Tulppion majoilta, koska olin raskaana. Toisin kuin Vätsärissä, Savukoskella on paljon metsäautoteitä, jotka vievät hyvin eri puolelle aluetta. Kävellä toki täälläkin saa, mutta pelipaikoille pääsee huomattavasti helpommin.

Ensimmäiset päivät kuluivat hieman myrskyisessäkin säässä. Kovaa tuulta ja sadetta sattui harmillisen paljon reissullemme. Ilmalla ei meille kovin väliä, mutta huomasimme että linnut eivät nousseet puuhun haukuttavaksi vaan säännönmukaisesti karkkosivat. Jostain kaukaa kuului aina Rohmun vingahdustahaukahdukset, jotka kertoivat meille että lintu oli löytynyt. Aina jäimme jännityksellä odottamaan, nouseeko lintu puuhun. JA EI, uskomatonta kyllä, eivät jääneet.

Vaihtelimme maastoja päivittäin. Milloin olimme vanhassa metsässä, milloin uudessa. Lähempänä, kauempana. Olimme todennäköisillä ja epätodennäköisillä lintupaikoilla. Lopputulema oli: lintuja oli, mutta ne olivat arkoja. Turhautumistakin oli jo ilmassa. Eihän sitä saalista ole pakko saada, mutta hitsiläinen, saataisiin edes niitä haukkutilanteita. Sääliksi kävi koiraa, joka teki upeaa hakutyöskentelyä ja nuohosi hienosti maastot.

Onni kääntyi, kun vanha homenokka jäi puuhun haukuttavaksi. Olimme nuoressa metsässä ja puut todella vaivaisia ja pieniä. Ihmetyksemme olikin suuri, kun tämä iso musta jäi kuuntelemaan haukkua. Ei sekään pysynyt haukussa kun viitisen minuuttia, mutta meille se tilanne oli tärkeä. Vesisateessa, hieman pettyneinä huonoista tilanteista, tuo metsotilanne teki paljon ja jalka nousi taas aivan eri malliin tämän jälkeen.

Reissun paras ja hengästyttävin tilanne oli eräs toinen metsohaukku. Rohmu teki hyvää hakulenkkiään ja parin sadan metrin päästä pärähti haukku päälle ja lintu nousi ja jäi puuhun haukuttavaksi. Siinäpä sitä oltiin taas innoissaan ja kuunneltiin haukkutiheyttä ja lähdettiin etenemään haukulle.

Maasto oli todella avonaista, joten lähestyminen haukkupuulle oli todella haastavaa. Ryömiä sai jo kaukaa, hitaasti mutta varmasti haukkupuu lähestyi. Lopulta päästiin tarpeeksi lähelle ja metsohan siellä puussa istui ja katseli haukkuvaa koiraa. Ase esiin ja lintu tähtäimeen. Ristikon keskeltä laukaus ja..ei mitään. Lintu ei tippunut. Laukaus meni ohi tai osui oksiin. Perrhana. Nopeasti ja varovasti uutta panosta pesään. Tässä kohtaa kävi hetken mielessä, että oliko varapanoksia mukana vai jäikö ne rinkalle. ONNEKSI löytyi lisäpanos. Lintukin tuntui haltioituneen koiran haukusta ja olevan niin keskittynyt seuraamaan koiraa, ettei se ollut moksiskaan kuuluneesta laukauksesta. Uusi yritys ja lintu ristikon keskelle. NAKS. Ase ei lauennut. Syvä hengitys ja KOLMAS yritys..ristikko jälleen kohilleen. Joko nyt onnistaisi? Jälleen veto liipaisimesta ja laukaus lähti. Lintu tippui. Huh!

Tämä pudotus muutti myös reissun suunnan. Keli parani ja haukkuja alkoi tulla eri tavalla ja tilanteitakin. Hyvillä mielin nautimme loppureissun hienoista maisemista ja eräilystä.

Rohmulle kertyi gps:ään reissun aikana 280km.