Hienosti on kiteytetty metsästyskoiran luonto lauseeseen: pohjiksen pitää saada metsää. Mutta kyllä sitä tarvitsee myös ihminen! Neljän päivän pidennetty viikonloppu pääsiäisaikaan Kuusamon mailla oli jälleen parasta, mitä meille olisi voinut tapahtua.
Kuusamossa ensimmäinen päivämme alkoi suksien päällä. Ei sentään siellä Rukan rinteessä, vaan Kuntivaaran laitamilla lähellä Venäjän rajaa. Kun autolla ei enää päässyt, vaihdettiin jalkaan sukset ja matka jatkui sivakoiden. Kunnon kantohangille emme päässeet, vaan lumi upotti kunnolla. Hiihdimme aluksi umpihangessa, sitten siirryimme vanhalle kelkkajäljelle ja lopulta auraamattomalle talvitielle kelkan jäljille. Hienohan tuolla umpihangessakin olisi ollut hiihtää, vaan kyllä ne jatkuvat ojat hieman rasittivat kun niiden ylitys suksilla ei ihan niin vain onnistunutkaan. Tampattiin ojia menemään ja pahimmissa piti sukset irroittaa ylityksessä.
Seuraavana päivänä olimmekin hieman osuvammin varustautuneet metsien siimeksiin. Laitoimme jalkaan lumikengät ja kyllä vain siellä kelpasi keskellä siimestä tallailla. Aivan eri tavalla pääsimme tutkimaan eläinten jälkiä ja porautumaan sinne metsän keskelle. Jopa niin hyvin että törmäsimme hirven raatoon. Mikä lie elukka sen sinne tappanut ja piilottanut. Tuoreimmat jäljet ja jätökset kuitenkin viittasivat viime aikaisten vierailijoiden olleen koirista astetta takkuisempia valtion tapauksia. Olimme löytäneet hyvän maaston ja tänne oli tarkoitus palata vielä kolmantenakin päivänä. Löydös kuitenkin muutti mieltämme. Vaihdoimme kertakaikkisesti maisemaa ja suunnaksi otimme seuraavana päivänä Lapin maat ja Sallan.
Kolmas päivä alkoi Sallassa hyväksi havaitulla lumikenkätaktiikalla. Viimeisen päivän mottona oli, että nyt ei enää säästellä. Niinpä sitä tulikin sitten oltua reippaat seitsemän tuntia metsän siimeksessä umpihangilla lumikengillä tamppaillen. Ilma oli päivistä paras, sankka lumisade oli hälvennyt ja jokunen sattumanvarainen auringonsädekin sieltä täältä pilkotti.
Rohmu oli elementissään koko reissun. Kaikkia tilanteita emme päässeet toteamaan, johtuen milloin penteleen suksista ja umpihangista. Mutta viimeisistä lumikeleistä nautittiin täysillä ja väsyneen onnellisina ajelimme tiistain vastaisena yönä takaisin kotiin.
Kuvat kertokoon enemmän kuin sanat. Todettakoon myös että emännän niätäturkki jäi vielä odottamaan ottajaansa.
