Pohjoisessa kairassa

Pohjoisessa kairassa

perjantai 20. syyskuuta 2019

Kauden 2019 aloitus

Kausi 2019 oli tarkoitus aloittaa rauhallisissa merkeissä mökillä Posiolla, jonne olimme vetäytyneet vastasyntyneen vauvan kanssa. Muutaman päivän ehdimmekin tätä suunnitelmaamme toteuttaa. Tilanne muuttui, kun meille tuli ehdotus lähteä Savukoskelle Hämeen pystykorvakerhon kokeisiin. Kokeet olivat kaksipäiväiset ja tuomaroinnit tehtäisiin ristiin, eli toisena päivänä meidän koira pääsisi kisaan ja toisena päivänä ehdotuksen tekijän koira. 

Ennen lapsia kisakäynnit olivat olleet meille helppoja, minä ohjasin koiraa ja isäntä tuomaroi. Enää se ei onnistunutkaan niin helposti, varsinkaan uusimman tulokkaamme kanssa. Se, että saisimme kokeeseen tuomarin Savukoskelle oli siis harvinainen mahdollisuus, johon päätimme hetken mietinnän jälkeen tarttua. Pakkasimme tavarat ja suuntasimme siispä Savukoskelle koko konkkaronkka! 

Vuonna 2018 Savukoskella matkattiin vene perässä, nyt oli perässä asuntovaunu - se mahdollisti nopeat liikkeet asian suhteen ja perheen pienimmälle lämpöisen paikan. Olikin muuten aika tiukka operaatio vetää lähes kahdeksanmetrinen vaunu tuonne Hämeen pystykorvakerhon majan pihaan! Kerholaisten lopputulema kisojen jälkeen taisi olla se, että puita pitänee harventaa. 

Muru kisasi 16.9. ja tähdet olivat kohdillaan, Muru haukkui LINT 1 86p. ja oli kilpailun toinen. 

Me olimme jo hieman tehneet suunnitelmia: kun kerran Savukoskelle saakka oli tultu, voisi sinne jäädä metsästämään muutamaksi päiväksi. Muutaman päivän reissu venyi lähes viikoksi. Pidimme tukikohtaa Kairiverin pihalla ja luvat oli Vintilään. Pirtsakka pakkanen herätteli meidät aamuisin. Lintuja tuntui löytyvän mukavasti ja löytyipä oikein hyvä maastokin, Muru pelasi upeasti. 



Tervastulilla




Nuorin koiramme, Blondi 4kk, sai Savukoskella ensimmäiset lintutyöskentelyt

Heräsi sitten ajatus..pitäisikö tehdä vielä pitkä koe Murulle. Meidät Savukoselle houkutellut kaveri lupautui tuomariksi. Tuumasta sitten toimeen ja kokeeseen! Sekin meni hyvin, Muru haukkui LINT 1 87p. Ja me mietimme, voiko tämä tosiaan olla näin helppoa!? Yht'äkkiä tilanne olikin kääntynyt sellaiseksi, että Muru oli lähdössä pohjisten SM-kisoihin kahdella kovalla ykkösluokan tuloksella.

Voihan Muru <3

tiistai 15. tammikuuta 2019

Rohmulle Kouvola KV:n voitto ja Suomen CUP:in kolmas sija

Syksyllä 2018 olimme suunnitelleet käyvämme Rohmun kanssa kokeissa, Rohmulta puuttui vielä KVA -arvoon oikeuttava yksi luokkatulos. Olimme sattumalta käyneet muutamassa KV-kokeessa jotka Suomen Cup:iinkin kuuluvat ja Rohmulle oli näistä kertynyt kivasti pisteitä. Suomen Cup on arvostettu kilpailusarja pystykorvaharrastajien keskuudessa. Jokaisesta Suomen Cup:in osakilpailusta tulee erillisen pistelaskennan mukaisesti pisteitä sijoitukseen ja koiramäärään perustuen. Lopputulokseen huomioidaan neljä parasta tulosta. Otimmekin siis tavoitteeksi Rohmun KVA -arvon lisäksi Suomen Cupin.

Rohmu käyttövalioitui syksyllä 2018, olimme jo tällöin päättäneet mennä perinteisiin Kouvolan tammikuun KV-kisoihin. Siellä tapasi olla kunnon pakkaskelit ja linnut pysyvät tällöin yleensä mukavasti haukussa. Vuonna 2019 oli Kouvola KV:ssä tälläkin kertaa talvikeli, muttei ihan sellainen josta pystykorvaharrastaja haaveilee. Maastoissa oli lunta todella reippaasti, 43 cm, eli lähes yhtä paljon kuin koiran säkä 45 cm. Kulkeminen oli lähes mahdotonta ohjaajalle, saati sitten koiralle, kun lumi oli täysin puuteria eikä kantanut.

Ilman muuta kisoihin kuitenkin lähdettiin, kun Rohmu sinne oli kerran jo ilmoitettu. Osa osallistujista perui tulonsa. Odotukset ei olleet kovin korkealla. 

Rohmulla oli suuria hankaluuksia maastossa lumen takia, mutta se painoi eteenpäin sinnikkäästi tästäkin huolimatta, kahlaten pohjia myöten puuterilumessa. Koirasta näkyi välillä lumen seasta vain pää. Sisukkuun tuotti tulosta, Rohmun suoritus olosuhteissa oli erinomainen ja se oikeutti voittoon Kouvolan KV -kokeessa tuloksella LINT 1 84p. ja CACIT. 

Olen joskus miettinyt, että Rohmu on "hankalien olosuhteiden onnistuja". Tämä koe vahvisti tätä ajattelua!

Rohmu ja Kouvola KV:n melkoisen kokoinen kiertopalkinto ja palkintopytty

Lähde: Kennelliiton jalostustietojärjestelmä


Kouvolan KV oli Rohmun viimeinen kilpailu. Se nosti Rohmun kolmannelle sijalle Suomen Cupissa pohjanpystykorvien ottaessa Cupissa historiallisen kolmoisvoiton! Suomen Cupin kolme parasta palkittiin Suomen Pystykorvajärjestön talvipäivillä.

Lähde: https://spj.fi/lint-suomen-cup-2018-2019/


Nyt oli aika Rohmulla siirtyä sivuun koehommista ja keskittyä ainoastaan metsästykseen.

Rohmu <3

keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Rohmusta KVA

Osallistuimme perinteisiin, Luumäen metsästysseuran järjestämiin, Ukko-Pekan haukkuihin 24.-25.11.2018. Täällä oltiin kisattu aikaisempinakin vuosina ja todettu kisajärjestelyt erinomaisiksi ja kennelhenki hyväksi. Meillä oli tavoitteena yksi puuttuva LINT 1 tulos Rohmulle, jotta saadaan koirasta KVA. Ensimmäisenä kilpailupäivänä Rohmulla oli suurta epäonnea maastossa, mutta toisena päivänä päästiin normaaleihin olosuhteisiin ja Rohmu haukkui LINT 1 75p. ja sehän riitti!


                                         HAU, HAU, HAU! Rohmusta KVA!


Alla muutamia kuvia Rohmun LINT -uran matkan varrelta:

Rohmulle sija 1/9 Kouvolassa 8.11.2015 AVO 1 70p. Rohmu siirtyi VOI -luokkaan.

Rohmulle sija 1/9 Kouvolassa 29.11.2015 VOI 1 77 p.

Rohmulle sija 1/14 Savottahaukuissa Savukoskella 9.9.2017 LINT 1 82p. 

Rohmulle sija 1/7 ja Uudenmaan kennelpiiriin piirinmestaruus Mauri-myrskyssä 22.9.2018 LINT 3 62p. https://yle.fi/uutiset/3-10418022


Nuori Rohmu ensimmäistä kertaa Vätsärissä. Tämä kuva julkaistiin Rohmun KVA -valioitumisilmoituksen yhteydessä Pystykorva -lehdessä

Rohmu kennelliiton KoiraNet jalostustietokannassa: https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI13013/13&R=276


Rohmu on meidän perheen ensimmäinen metsästyskoira ja käyttövalio. Erinomainen metsäkaveri, mutta ennen kaikkea perheenjäsen.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kehä ykköstä itään ja seuraavasta Vätsäriin

Suomen kanalintukauden aloitus. Pelkkä ajatuskin nostattaa mieleen innostuksen, jännityksen ja tervaspuun tuoksun. Taas tuo päivä oli käsillä. Tavarat olivat melko valmiiksi pakattuina autoon Ruotsin aloituksen jäljiltä. Vielä vetoaisan kiinnitys ja sitten olikin auto valmiina viemään metsästäjän niin lähelle, kuin vain oli autolla mahdollista päästä.

Matka kehä I:ltä pohjoisen erämaahan voi olla pitkä. Meille se on jotain, mitä tapahtuu hyvin usein syksyisin, kilometrejä laskematta.

Tämä syksy oli jälleen erilainen. Vätsäri oli koettu jo useamman kerran, aina eri tavoin. Laavureissuja pitkillä siirtymillä tukikohtaa vaihtaen, laavureissuja päiväretkiä samasta tukikohdasta tehden kuudennella kuulla raskaana. Nyt mukana oli alle kaksivuotias taapero ja toki pieni huolikin tästä painoi mieltä. Teittömille taipaleille, puhelimen kantamattomiin, karuun erämaahan. Sinne oli jälleen kuitenkin päästävä, ja kyllähän me keksimme miten.

Taakse jäi Stadin kiireinen aamuruuhka ja mielessä siinsivät kauniin karut maisemat. Pieni välipysähdys piti kuitenkin vielä tehdä Savukoskella. Siellä järjestettävissä Savottahaukuissa olimme jälleen perinteisesti kisaamassa. Matkakin alkoi käydä mielenkiintoiseksi tienpätkällä Tulppioon. Asfaltti vaihtui soratieksi. Pieniä ja vähän suurempia töyssyjä. Seurasimme taustapeilistä tilannetta ja mietimme ihmisen hulluuden määrää. Toki meitä myös hieman hauskuutti ajatus vastaantuliljoiden mietteistä, kun näkivät että matkasimme Tulppioon kuusimetristä venettä auton perässä vetäen.

Puolen yön aikaan olimme perillä kisapaikalla. Moni yöpyy linnunhaukkukokeissa asuntovaunussa, ei se vene siitä sikäli kummene yöpymispaikkana. Toki, se mukava pieni pakkanen olisi ollut vieläkin mieluisampi, jos veneen webasto olisi lähtenyt päälle. Taaperon herättäminen lämpimästä autosta ja laittaminen yöpuulle kylmään veneeseen herätti hieman vastalauseita. Onneksi lämmin untuvamakuupussi tuuditti meidät uneen.

Kokeen jälkeen lähdimme kiiruhtamaan kohti Ivaloa, jossa vaihdettiin veneeseen webaston akku. Huojentavaa, että asia huomattiin ennen kun oltiin järvellä. Ivalosta jatkoimme matkaa edelleen kohti Nellimiä, josta vene laskettiin veteen aloituspäivän aamuna. 

Veneenlasku Nellimissä

Taitoimme 60km:n matkan vesiteitse kauniilla Inarinjärvellä auringonpaisteen saattelemina. Löysimme korkean kalliorannan, joka oli tarpeeksi syvä rantautumiselle. Vene parkkiin ja leiri pystyyn. Kun kerran olimme veneellä liikenteessä, olimme todellakin "luksusleirissä". Mukaan reissulle mahtui ensimmäistä kertaa mm. telttasauna, joka oli iltaisin ahkerassa käytössä metsäpäivän jälkeen.


Etsinnän jälkeen löytyi sopivan jyrkkä eli syvä rantautumispaikka

Onnistuneesti vene parkkiin

Kenttäsauna oli mukana

Ensimmäiset maastotutustumiset toivat heti Vätsärin suolan esiin. Olimme tavallaan saaressa, jonka yhdisti mantereeseen yli sadan metrin vetinen kivirakka. Aamun ensimmäinen etappi olikin ylittää varovasti hyppien - välillä kahlaten - reilun sadan metrin vetinen kivirakka.

Jos sitä ei voi kiertää, eikä alitse pääse, täytyy mennä suoraan yli.

Mukana meillä oli kaksi pohjanpystykorvaa: kokenut Rohmu ja nuori Muru. Kävimme metsällä koirien kanssa vuorotellen tai sitten oltiin metsällä koko porukalla; toinen koira hihnassa ja toinen koira hakemassa. Haukun alkaessa sitten toinen meistä jäi taaperon ja koiran kanssa rinkalle, toisen lähtiessä hiipimään haukulle.

Ikimuistoisin tilanne Murun kanssa oli, kun sain minulle ja Murulle ensimmäinen metson. Nuori koira löysi linnut, jotka karkkosivat saman tien. Olin liian lähellä. Koira seurasi ja jäljitti sinnikkäästi ja löysi lopulta puustalöytönä haukkuun poikametson. Välillä nuori koira epäröi ja pyöri puun ympärillä ja yritti katseella etsiä lintua tiheästä puusta. Pelkäsin että luovuttaa, ettei luota vainuunsa. Mutta luotti se. Pitkän ryömimisen ja tähystämisen jälkeen lopulta sain linnun rihlakon tähtäimeen. Siinä sitten uuden aseen kanssa hätäilin ja en saanut kiväärin herkistintä millään päälle. En uskaltanut ampua ilman herkistintä, vaan halusin ottaa varman päälle. Tai no, miten sen sitten ottaa, mutta ryömin haulikkoetäisyydelle ja jälleen pitkän etsimisen jälkeen sain linnun tähtäimeen. Toisen puun oksia oli pahimmoilleen ampumalinjalla, tästä se oli kuitenkin ammuttava, en uskaltanut enää siirtyä.

Vedin liipasimesta ja lintu tippui. Tyhjensin panokset aseesta ja juoksin lintupuun alle. Missä lintu ja missä koira? Ajattelin, että näinkö nuori koira oli lähtenyt viemään saalista. Kutsuin Murua ja kauempaa mättään takaa nousi koiran pää esiin ja koira tuli minua vastaan. Kysyin, että sinnekös sinä sen veit ja menin katsomaan. Siellä oli metso täysissä voimissa maassa, lentoon ei kuitenkaan päässyt. Siinä pääsin sitten vielä ottamaan mittaa metson kanssa. Minulle jännittävä tilanne, kun lintu jäi ensimmäistä kertaa eloon ampumisen jälkeen.

Muru ja metso

Rohmulle tuli myös mukavia tilanteita. Pitkiä hakulenkkejä, haukut alkoivat kaukaa n. 700 metristä. Yksi tilanne oli myös iltahämärällä ja siinä kysyttiin hyviä hermoja. Ehtiikö isäntä iltahämärällä ennen pimeän tuloa löytämään Rohmun haukkuman linnun puusta. Taisi se aika tiukkaa tehdä, mutta kyllä isäntä linnun kanssa laavulle iltahämärän jo laskeuduttua palasi.

Rohmu ja metso

Yksi reissun kohokohtia oli päiväretki veneellä aivan vuonon pohjoisosaan, josta taivalsimme jalkaisin eräälle kentälle. Historian havina ja ajatus entisaikojen kovasta elämästä keskellä Vätsäriä, lapsia juoksentelemassa ja leikkimässä pitkin metsiä. Ympärillä upeat ikiaihkit, metsän täysi luonnon tila maassa makaavine keloineen - ja jälleen kerran upea auringopaiste. 

Veneen kiinnitys oli hankalaa kovassa tuulessa vuonon pohjoisosassa. 


Kukapa olisi uskonut, että vielä hetkeä aiemmin oli puhaltanut kova jäämeren tuuli ja meillä oli suuria vaikeuksia rantautua pohjoisvuonoon - tai ylipäätään mihinkään. Venettä rantaan kiinnittäessä oli minullekin tullut virkistävä uimareissu. 

Entisaikojen kentällä

Vätsärille tyypillistä kivirakkaa


Satumetsässä


Tällä kertaa Vätsärin aurinko kuitenkin kuivatti ja tuo useamman kilometrin kävelymatka kentälle tuntui sukellukselta satumetsään. Kuten tuo koko viikon pituinen Vätsärin reissu - sateessa, jäätävässä tuulessa, auringon paisteessa, revontulien ja tähtitaivaan alla - jälleen kerran.

Poislähdön haikeus. Koppelopoikue hyvästeli meidät Nellimissä.





lauantai 8. syyskuuta 2018

Ruotsin turnee 2018

Elokuussa suunnattiin perinteisesti naapurimaan suuntaan lintujahtiin, kolmas kerta peräkkäin Ruotsinmaalla. Tällä kertaa toteutimme jo pitkään mielessä olleen suunnitelman: yhdistää UKK- ja Taigahaukut Ruotsin reissun yhteyteen - kerrankin aikataulut osuivat yhteen! Kolmiolaskennat lupailivat koeviikonlopulle 24.-25.8. hyvää, laskennoissa oli mukava kohennus edellisvuoden lintukantoihin. 


Pohjoiseen mukaan lähtivät totta kai mukaan molemmat pystykorvaisemme Rohmu ja Muru. Kokeissa startattiin kuitenkin vielä Rohmun kanssa ja lauantaipäivä menikin mukavasti: Rohmulle sijoitus 3/15. Paperille saadut työt 2 x 10 min + yksi lyhyemmäksi jäänyt haukku. Nämä riittivät LINT2 (73 p). Harmittavan lähelle jäätiin LINT1 (75p.) tulosta, varsinkin kun koiranohjaaja itse karkotti tuon kolmannen linnun haukusta ennenaikaisesti. Mutta tällaistahan tämä välillä on - ei riitä että koira onnistuu vaan myös ohjaajan mokailut vaikuttavat! Lintutiheys näytti päivän päätteeksi yllättävän alhaista, noin 0,5 lintua/ km. Sunnuntaina sijoitus oli hieman heikompi Rohmun jäädessä kuudenneksi (6/16). 



Kisaviikonloppuna sattui ja tapahtui koe-erän ulkopuolellakin. Puhkesipa autosta molemmat takarenkaat, kun matkasimme maastosta kohti koepaikkaa. Koepaikalla renkaita sitten ihmeteltiin ja paikkailtiin porukalla, ja saatiin onneksemme hyvät ja pitävät paikat laitettua. Matka jatkui näin kokeen jälkeen kohti Ruotsia, jossa majoituimme pieneen mökkikylään. Sattuipa niinkin mukavasti että samassa paikassa oli useampi tuttu pystykorvaharrastaja samaan aikaan kanssamme. Ehdimme tulopäivänä nipin napin juhlaillalliselle, jonka mökkikylän emäntä oli valmistanut suomalaisryhmän saamista saaliista: metsoja, teeriä ja talonväen saamaa hirveä. Olimme hyvin kiitollisina tämän mahdollistaneille, suussa sulava illallinen hyvässä seurassa oli mahtava startti kahdeksan päivän metsästysreissulle Ruotsissa! 



Naapurimaassa tehtiin pitkää päivää. Aamu- ja iltapäivä vierähti metsässä aina koiraa vaihdellen. Ensimmäinen päivä oli lupaava nuoren Murun kanssa ja silmiä sai hieraista pariin otteeseen koiran työstäessä vanhaa homenokkaa. Haukku alkoi kaukaa reilun 400 metrin päästä. Lähdin jo hiipimään haukun suuntaan, mutta haukku ehti tovin päästä katkeamaan. 

Yllätyksekseni haukku alkoi uudestaan hieman minusta sivussa ja katsoin Murun seuranneen lintua 300 metriä. Lähdin lähestymään haukkua jälleen ja pääsin aivan haulikkohollille. Muru haukkui isoa vanhaa kuusta pienempien puiden ympäröidessä aluetta. Metsäsaareke ja pitkulaisia soita ympärillä. Metso kiroili koiralle ja Muru laittoi parastaan. Minä olin joutunut ryömimään aivan lähelle, koska mukanani oli vain haulikko. Hivutin haulikon piippulinjan kohti vanhaa kuusta, samassa oksa jo heilahti ja metso karkkosi. Lento yli suon ja Muru perään. Katse Garminiin ja viivaa piirtyi. Seuraaminen jälleen 300 metriä, jopa hieman yli, ja jälleen haukku raikasi. 

Uskomatonta, mietin. Eihän siinä muu auttanut, kun lähteä jälleen haukkua kohti yli suon ja metsään. Tämän jälkeen ylitettävänä oli toinen pitkulainen suo. Pääsin parikymmentä metriä suolla, jossa suojana ainoastaan muutamia kitukasvuisia mäntyjä. Haukkua oli kestänyt reilu kymmenen minuuttia. Näin kuinka metso lensi suon toiselta reunalta metsästä ja liiti matalla suon yli. Muru tietysti perässä. Metso istahti suon yli lennettyään ison kuusen latvaan. Muru sai tästä jälleen haukun. Tämä oli jo kolmas uusintahaukku tuosta samasta kiroilevasta ja huonotapaisesta metsosta. Homenokka testasi ilmeisen tosissaan, mikä on tuo jännä jäniksen näköinen otus, joka hiillosti ihan tosissaan perässä.


Siinä suon reunalla harmittelin, kun käsissäni oli edelleenkin vain haulikko, sillä autossa olisi ollut myös raskaampaa rautaa, 308. rihlapiipulla. Matkaa oli tähänastisen ryömimisenkin jälkeen vielä reipas sata metriä. Siinä olisi ollut makoisa pudotus nuorelle koiralle. Metso kuitenkin jatkoi jo matkaa, eikä enää antautunut haukuttavaksi.




Toisen päivän aamu nuoren koiran kanssa oli myös todella tapahtumarikas, sillä onnistuin ampumaan ohi sekä metsosta että teerestä. Sähläsin rihlakon kiikaritähtäimen kanssa lintujen ollessa haulikkohollilla. Kyllä Muru oli ihmeissään, kun linnut jatkoivat pamahduksen jälkeen vain matkaansa. Onneksi Muru ei näistä isännän toheloinneista luovuttanut, vaan lisäsi kierroksia. Muru otti vielä tänä samana aamupäivänä kolmannen haukun, josta saatiin kauden ensimmäinen pudotus! Pudotus oli myös Murun ensimmäinen pudotus luonnonlinnuilla, aiemmin ammuttujen fasaanien lisäksi. Kyllä meinasi harmittaa jo tuo oma toikkarointi, mutta sinnikkyys näemmä palkittiin. 






Rohmun kanssa saatiin reissulla myös todella paljon tilanteita. Ajoittain alkoi tuntua että metsästä ei päässyt pois, kun koira otti teeriparven työskentelyyn. Millään se ei olisi malttanut lopettaa ja kun lintujakin oli repussa jo tarpeeksi, meinasi melkein epätoivo iskeä. No toisaalta, aika harvinaista herkkua nämä tällaiset lintumäärät. Rohmulle tuli pudotettua ehkä vähän liikaakin lintuja, mutta kiintiöt Ruotsissa on aika anteliaat ja näissä kuitenkin vielä pysyttiin. Paljon mentiin vanhemman koiran kanssa tilanteisiin myös vähän "takki auki" ja tarkoituksella uusintahaukkuja hakien. 









Lintuja oli niin paljon, että ei niitä joka tilanteesta oikein kehdannut pudottaakaan. Uskomaton reissu ja molemmat koirat saivat hyvän startin Suomen aloitukseen. Seuraavaksi olikin sitten suuntana Vätsärin erämaa.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Mäntyharjulle kokeisiin

Ruotsista käytiin ottamassa varaslähtö lintukauteen ja pääsimme niin hyvään vauhtiin, että reissusta kotiin päästyämme karsimme pikaisesti autosta ylimääräiset matkatavarat ja suuntasimme suoraan Mäntyharjulle kokeisiin. Edessä oli kauden toiset kokeet Rohmun kanssa 2.9.2017.

Aamun aikainen herätys kokeeseen viikon metsästysreissun jälkeen oli kieltämättä hieman väsynyt, ja vielä suoraan reissun päälle tehtynä raskas. Kisapaikalla väsymys karisi kuitenkin melko samoin tein. Jälleen kerran oli hyvin järjestetyt ja oikein mukavat kokeet.

Rohmu haukkui kokeessa tuloksen VOI3 60 pistettä ja tämä riitti omassa luokassaan sijaan 2/8 ja kokonaiskilpailun sijaan 3.







keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Heja heja Ruåtsinmaalle suunta

Mikä onkaan parempaa, kun pidentää kanalintukautta lähtemällä Ruotsin aloitukseen! Otimme uusinnan viime vuoden reissusta ja lähdimme 24.8. tutuille paikoille Vilhelmiinaan viikoksi. Matka taittui mukavasti autolla Helsingistä Vaasaan ja sieltä laivalla Uumajaan. Uumajaan jäi vielä lyhykäinen muutaman tunnin ajomatka pelipaikoille.

Luvat olimme varanneet etukäteen ja ne olivat meitä kirjekuoressa odottamassa lupatoimistossa. Ei jonottelua, odottelua, eikä pelkoa lupien riittävyydestä. Tänä vuonna aloitukseen oli mahdollista mennä ainoastaan SCA:n maille, sillä valtion maille ei ulkomaalaisille myyty lainkaan lupia aloitukseen. Tämä sopi meille vallan hyvin, sillä viime reissulla jo olimme todenneet SCA:n maat lintuisemmiksi.

Alkuperäinen peruste Ruotsiin lähdölle oli koulia Murusta lintukoira. Jostain syystä tuolla länsinaapurissamme on vuodesta toiseen vahvat lintukannat. Murulla oli reissuun lähdettäessä sopivasti ikää vuoden verran. Sattui sitten vaan kovin onnettomasti, että Murulla alkoi ensimmäiset juoksut juuri ennen reissua. Tätä tietysti oli pelätty, kun juoksuja ei ollut näkynyt eikä kuulunut. Matkalle lähtöä mietittiin pitkään, päätimme sitten lähteä. Vastoin viisaampien ja kokeneempien neuvoja, otimme Murun reissuun mukaan. Eli reissuun lähdettiin kahden pohjiksen, Murun ja Rohmun, voimin.

Meillä ei ole aiempaa kokemusta narttukoirista. Juoksut olivat aivan uutta meille. Asiaan tietysti toi oman mausteensa se seikka, että perheemme muut koirat ovat uroksia. Reissuun lähdettiin yhden juoksuisen narttukoiran ja uroksen kanssa.

Oikeastaan tuo uroskoira talossa oli myös hyvä juoksujen mittari. Seurasimme tarkkaan kiiman eri vaiheita ja mietimme missä vaiheessa on tärppipäivät jne. Halusimme tietysti oppia Murun juoksuista, mutta myös juoksuttaa Murua juoksuista huolimatta Ruotsissa. Laskimme, että tärppipäivät eivät olleet vielä alkureissussa käsillä. Eikä koirien käytöskään tätä tukenut. Valikoimme huolella sellaisen maaston, joka oli vesistöillä rajattu ja jossa muiden metsästäjien paikallaolo olisi erittäin todennäköisesti havaittu tiellä olevista autoista. Muru sai juosta kolmena eri päivänä. Samassa maastossa juoksutettiin perään myös Rohmua ja samalla testattiin oliko nartun hajuilla haittaavaa vaikutusta hakuun - ei juurikaan ollut.

Muru pääsi reissulla treenaamaan ensimmäistä kertaa linnunpyyntiä luonnonlinnuilla. Pentumaistahan se touhu vielä oli, haku oli huonoimmillaan saappaan kiillotusta. Parhaimmillaan kuitenkin useita satoja metrejä. Kun Muru sitten löysi linnun hajun, alkoi armoton hajujen tutkiminen ja jotoksen selvittäminen. Sinnikäs työ tuotti tulosta ja lintuja löytyi haukkuun saakka. Näistä saatiin ainakin yksi todettu haukkutilanne, josta ei ehditty tekemään pudostusta kun Muru jo jätti haukun. Murun haukkupaikkaa lähestyttäessä koppelo karkkosi ja koira lähti seuraamaan. Muru perhana otti uusintahaukun kahden sadan metrin päästä! Tämä olisi ollut kyllä hyvä pudotustilanne, mutta ryteikössä ei päästy huomaamatta hiipimään uusintahaukulle. Lintukoiran elkeitä tuo osoitti ja kolmena päivänä tehdyt muutaman tunnin reissut toivat varmasti paljon lisää Murun kokemusreppuun.

Murun 1-vuotissynttäriposeeuraus

Pääaika reissulla mentiin Rohmun kanssa. Maastoja vaihdeltiin päivittäin, lintuja löytyi maastoista erittäin hyvin. Viime vuoteen verrattuna lintukannoissa oli tapahtunut selkeä parannus - vaikka oli niitä lintuja viime vuonnakin hyvin. Maastoja käytiin laidasta laitaan. Oli ryteikköä, vanhaa metsää, suota, lisää suota ja kaikkea siltä väliltä. Lintuja oli kaikkialla. Rohmu löysi ryteiköistä poikueita, pääsi pyörittämään suon laitojen välillä teeriparvea, haukkui kiivaasti vanhan homenokan narskuttaessa nokkaa Lapin maisemissa. Tapahtumia oli niin paljon, että päivät kuluivat todella nopeasti ja aika tuntui aina loppuvan kesken. Välillä tuntui että omat voimat loppuvat. Siten useamman uusintahaukun ja seuraamisen jälkeen alkoi jo tuntua paremmalta, että koira ei enää löytäisi kyseistä lintua - kun ei se arkuudestaan johtuen pysy haukussa kun muutaman minuutin ja näin ollen on mahdoton saada saaliiksi. Koira ei ollut samaa mieltä.



Mieleenpainuvin tilanne oli lähtöpäivän aamulla. Olimme maastossa hyvissä ajoin aamuhämärällä, kauniiden kynttiläkuusien keskellä ja soiden ympäröimänä. Kaunis auringonnousu valaisi oranssilla spektrillään metsää, luonto oli heräämässä. Emme olleet päässeet autolta pitkälle, kun Rohmu löysi maajäljen ja alkoi selvittää linnun sijaintia. Istahdimme alas ja odotimme. Rohmu löysi linnun kahdensadan metrin päästä, pystykorvan haukku rikkoi luonnon hiljaisuuden. Teimme valinnan, minä jäin repuille ja isäntä lähti hiipimään haukulle. Aikaa kului puolisen tuntia, odottelin ja kuuntelin raikaavaa haukkua joka yht´äkkisesti lakkasi. Kuului vihellystä ja ajattelin TYHJÄ hittolainen se sitten oli. Pian alkoi selkeästi kauempaa uusi haukku, joka vakiintui. Aikaa kului jälleen odotellessa ja haukun soidessa. Tällä kertaa laukaus ja hiljaisuus. Mielessäni ajattelin että JES :) Kiikarintähtäimeen oli saatu akkateeri, jolle myös pudotus. Pois lähdettäessä jäimme miettimään, miksi piti haukkua teertä kun haukulle hiivittäessä isäntä oli karkottanut kaksi metsoa ;)





Ruotsin reissu oli mukava aloitus kaudelle. Vilhelmina paikkana on jo tuttu ja kotoisa. Saapa nähdä, palataanko sinne vielä tulevina syksyinä. Pentukoiralle Ruotsi on hyvä treenipaikka ja jos oikein vapaa-aikaa liikenee, niin miksei sinne voisi mennä muulloinkin.




PS. Tänä vuonna haettiin ekinokokkilääkitys suoraan Ruotsista. Kun se otetaan 1-5 päivää ennen Suomeen palaamista, riittää yksi annoskerta. Oli kyllä tosi kätevää näin - ja halvempaakin!